Olen monille ihmisille ison kiitoksen velkaa matkasta siihen pisteeseen, jossa olen nyt. Rakkaat vanhempani lukeutuvat tietysti tähän joukkoon, mutta lähestyvän äitienpäivän kunniaksi haluan osoittaa erityisen kiitoksen äidilleni!
Pikkupoikana lupasin Ferrarin löytyvän pihasta, kun täytän 18 vuotta. Äiti ei purskahtanut nauruun. Hän ei väittänyt, että olisi turha haaveilla moisesta. Äiti todella uskoi, että pystyisin siihen. Noh, aivan näin ruusuisesti ei sentään käynyt, mutta ehkä jonakin päivänä sekin aika vielä koittaa!
Neljän lapsen kasvattaminen ei todellakaan ole helppo homma. Varsinkaan, kun vanhimman ja nuorimman ikäero on ainoastaan 7 vuotta. Se tarkoittaa, että pahimmillaan äiti joutui kestämään monin verroin murrosiän uhoa, teini-iän kriisejä ja vaarallisia tilanteita. Aina ei hymyilty, eikä äitiäkään varmasti joka käänteessä meno kauheasti naurattanut, mutta hän selviytyi urakasta silti upeasti.
Äiti on aina laittanut lastensa edut omiensa edelle. Resursseja ei ole koskaan liiaksi asti ollut, mutta silti hän on kyennyt tarjoamaan lapsilleen parhaan mahdollisen kodin kasvaa kohti aikuisikää. Rakkautta, tukea, turvaa, kannustamista... Mitä muuta lapsi voisi äidiltään tarvita?
Lapsena sitä ei valitettavasti osannut tarpeeksi arvostaa, minkä johdosta sukset äidin kanssa aika ajoin ristiin menivätkin. Mitä enemmän ikävuosia karttuu, sitä enemmän kiitollisuutta kaikesta tunnen. En voisi edes kuvitella parempaa äitiä. Ilman hänen ja isäni rakentamaa maailman parasta perheympäristöä minultakin olisi varmasti jäänyt moni asia saavuttamatta.
Hyvää äitienpäivää!