Miten välttää aloittelijan virheet sijoittamisessa?

Virhe on aina lahja, vaikka epäonnistuminen ei kauhean hauskaa olekaan. Ilman virheiden tekemistä on hyvin vaikea kehittyä ja menestyä. Sijoittamisessa virheet ovat väistämättömiä, mutta tässä muutama vinkki yleisimpien aloittelijan virheiden välttämiseen!

Muista pitkäjänteisyys

Seuraava lause varmasti kirpaisee, mutta se on totuus, joka on hyvä ymmärtää. Sijoittamisella ei rikastu yhdessä yössä. All in Teslan osakkeeseen juuri oikealla hetkellä voi toki lihottaa tilipussia mukavasti, mutta tällöin kyse on enemmänkin spekuloinnista. Pitkällä aikavälillä osakemarkkinan keskimääräinen 7-8 % vuotuinen tuotto alkaa olemaan äärimmäisen kova luu lyötäväksi.

Äkkirikastuminen ja 20 % per vuosi -tuottotavoitteet kannattaa siis unohtaa heti kättelyssä ja suunnata ajatukset pitkäjänteiseen vaurastumiseen. Menestyksekäs sijoittaminen on kuin vuosikymmen(t)en mittainen maraton, joten takkia ei kannata tyhjentää ennen kuin show on vielä kunnolla alkanutkaan. Jos aikaa ja malttia on riittävästi sekä hajautus kunnossa, on onnistuminen lähes satavarmaa. Toisin kuin lotossa, jossa päävoiton voittamiseen eivät välttämättä edes tuhannet ihmiselämät riitä.

Valitettavan usein monen aloittelevan sijoittajan matka kuitenkin tyssää jo alkumetreillä ensimmäisen dipin sattuessa tai kun sijoitettu pääoma ei moninkertaistunutkaan ensimmäisen vuoden aikana. Tärkeintä on olla tavoittelematta kuuta taivaalta ja muistaa, että sijoittamisessa pahimmat tappiot tehdään paniikissa laskumarkkinan pohjalta myydessä. Myös korkoa korolle -ilmiö pääsee parhaiten oikeuksiinsa vasta ajan myötä.

Älä tee sijoituspäätöstä ilman analyysia sijoituskohteesta

Jos olet osakepoimija, tämä kohta on ehdoton! Aivan liian usein kuulee osakeostoja perusteltavan sillä, että "Talenom on muuten satasen lappu" tai "Koneen on pakko olla hyvä sijoitus, koska se on niin erinomainen yhtiö". Molemmat väitteet voivat toki osua oikeaan, mutta pitkällä aikavälillä menestyksekäs osakepoiminta vaatii huolellista analyysia ja tuottolaskelmia sijoituspäätösten tueksi.

Sijoittamisen kuninkuuslajissa ei voi pärjätä ilman kovaa työtä ja kiinnostusta yhtiöanalyysia kohtaan. Jos palo numeroiden murskausta ja tulosjulkistusten tulkintaa kohtaan puuttuu, suosittelen lämpimästi valitsemaan sijoituskohteeksi esimerkiksi osakerahaston, jolloin analyysityön voi vierittää salkunhoitajan harteille. Kaikista huolettomin vaihtoehto on indeksirahasto, jolloin saat valitun markkinan keskimääräisen tuoton vähennettynä kuluilla.

Varo pienen yksikköhinnan ansaa

Yksi Savo-Solarin osake maksoi maanantain 17.2. päätteeksi 0,0079 euroa. Yhtiön osake on yksikköhinnaltaan Helsingin pörssin halvin, mutta sijoituskohteena se ei varmasti ole paras tai edullisin.

Talenomin osakekurssi on kirjoitushetkellä 41,40 euroa, Nokian puolestaan 3,95 euroa. Kokematon sijoittaja voisi äkkiä ajatella, että Talenomin markkina-arvo on huomattavasti suurempi kuin Nokian. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Nokian markkina-arvo on 22,3 miljardia euroa, Talenomin sen sijaan 280,3 miljoonaa euroa.

Tähän virheeseen tuli itsekin sijoitusurani alkumetreillä sorruttua. Lääkekehitysyhtiö Biotie Therapies oli tuolloin ns. senttiosake ja ajattelin siten osakkeen olevan automaattisesti halpa. Sen enempää pohtimatta laitoin suuren osan silloisesta nuoren pojan sijoitusomaisuudesta kiinni kyseisen yhtiön osakkeisiin. Lopputulos ei jäänyt historian kirjoihin ainakaan positiivisessa mielessä. Osake ei kovin halvaksi osoittautunutkaan, eikä 0,15 euron osakekurssia ollut yhtään sen helpompi tuplata kuin 15 euron osakekurssiakaan. Onneksi oppirahat tuli maksettua jo varhaisessa vaiheessa sijoitusuraa! Sivuhuomiona mainittakoon, että pari vuotta myöhemmin yhdysvaltalainen Acorda kävi ostamassa Biotien pois Helsingin pörssistä hintaan 0,2946 euroa osakkeelta, joten tässä tapauksessa maltti olisi ollut valttia.

Tähän virheeseen sortumista voi välttää käyttämällä osakkeen yksikköhinnan sijaan arvostusta mittaavia tunnuslukuja, kuten P/E- ja/tai P/B-lukua. Tällöin myös vertailu eri osakkeiden kesken helpottuu, vaikkakin eri elämänkaaren vaiheissa olevat ja eri toimialoilla toimivat yhtiöt eivät aina täysin vertailukelpoisia keskenään olekaan. On myös hyvä muistaa, että mitään tunnuslukuja ei yksinään tule käyttää sijoituspäätöksen perusteena.

Älä kuuntele sijoitusvinkkejä ilman kriittisyyttä perusteluja kohtaan

Mikäli Möttösen Taksin Kalevi tai kirvesmies Seppo vinkkaa sijoittamaan Nordean osakkeeseen ilman järkeviä perusteluja, kannattaa "vinkin" hyödyntämistä harkita kaksi kertaa. Molemmat ovat varmasti erittäin päteviä omissa ammateissaan, mutta sijoitusvihjeiden jakeluun heidän meriittinsä eivät (välttämättä) riitä. Satunnaisesti mututuntumalla jaetut sijoitusvinkit harvoin osoittautuvat varsinaisiksi menestystarinoiksi.

Tähän liittyy myös ihmisten taipumus kuunnella ainoastaan omia teorioitaan tukevia ajatuksia. Vastakkaiset näkökulmat torjutaan nopeasti, mutta omiin pohdintoihin ja tavoitteisiin sopivat mietteet niellään mukisematta ilman sen kriittisempiä tarkasteluja.

Optimistisuus on toki hyvästä, mutta sijoittajalle on tietyissä määrin terveellistä pyrkiä löytämään asioita, joiden perusteella hän voisi olla väärässä analyysinsa suhteen. Mitä objektiivisemman kuvan sijoittaja pystyy sijoituskohteesta muodostamaan, sitä parempi lopputuloskin yleensä on.

Tiedosta riskit ja hajauta

On houkuttelevaa, mutta niin kovin petollista ajatella olevansa kuolematon. Moni kuvittelee, etteivät sijoittamiseen liittyvät riskit koske itseä. Valitettavasti riskit iskostuvat mieleen hyvin äkkiä, kun vielä hetkeä aiemmin hyvältä sijoituskohteelta vaikuttanut Lehto Group sattuu antamaan kolme tulosvaroitusta yhden vuoden aikana ja osakekurssi tippuu parissa vuodessa lähes 80 prosenttia.

Sijoitusuran alkumetreillä hajautuksen rooli korostuu. Kun kokemusta ja tietämystä sijoituskohteista ei vielä järisyttävän paljon ole, kannattaa riskiä pienentää hajauttamalla. Mikään ei ole ikävämpää kuin sijoitusuran tyssääminen heti alkuunsa yhden hutilaukauksen takia. Kokemuksen karttuessa omistuksia voi alkaa keskittämään parhaisiin sijoitusideoihin, mutta perustason hajautusta ei kannata koskaan unohtaa!

Pidä kiinni hyvistä omistuksista ja myy huonot

Tämän kanssa itselläni on ollut eniten vaikeuksia. Jokunen vuosi takaperin olin myynyt kaikki parhaat osakkeeni pois ja "kotiuttanut tuotot", joten salkkuni oli yhtäkkiä täynnä Oriolaa ja muita ei-niin-menestystarinoita odottamassa hetkeä, jolloin "tilanne kääntyy". Vuoden 2017 päätteeksi Oriola kumppaneineen sai onneksi lähteä salkusta reilun tappion kera. Käännekohtaa ei kyseisen yhtiön osalta ole vielä tähän päivään mennessäkään näkynyt.

Pikainen vilkaisu esimerkiksi Revenion tai Nesteen kurssikäyrään muistuttaa siitä, miksi hyvistä osakkeista kannattaa pitää kiinni myös pienen kurssinousun jälkeen, ellei yhtiön liiketoiminnassa ole odotettavissa merkittävää muutosta huonompaan suuntaan. Vastaavasti virheet kannattaa myöntää nopeasti, eikä jäädä salkku täynnä Talvivaaraa odottelemaan mentaliteetilla "kyllä se joskus vielä kääntyy".

Virheitä voi tehdä monella tapaa, mutta kuten jo alussa totesin, niitä ei missään nimessä kannata liikaa pelätä. Opit menevät tehokkaasti perille, kun mokat tuntuvat omassa kukkarossa asti. Suurimpien karikkojen välttämiseksi suosittelen tämän tekstin lukemisen lisäksi kuuntelemaan aihetta sivuavan inderesPodin jakson numero 65.

Tässä blogissa esitetyt mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani Nordnetin kantaa.