Näin teen sijoituspäätöksiä – kannattavaa kasvua kohtuuhintaan

Sijoittamisesta voi tehdä helppoa (indeksisijoittaminen) tai vaikeaa (osakepoiminta). Itse aloitin helposta ja päädyin lopulta uhmaamaan todennäköisyyksiä osakepoiminnan pariin. Miksi? Seuraavassa avaan prosessia sijoituspäätösteni takana ja evoluutiotani kohti sitä sijoittajaa, joka tällä hetkellä olen.

Sijoitusidea

Kaikki lähtee liikkeelle ideasta. Sijoitusurani alkumetreillä ideat olivat hyvinkin kirjavia. Pienen yksikköhinnan perusteella tehty sijoitus Biotie Therapiesin osakkeisiin ei varsinaisesti kuulunut elämäni tähtihetkiin, mutta Venäjään liittyvien epävarmuuksien keskellä syksyllä 2014 tehty sijoitus Nokian Renkaisiin onnistui sentään hieman paremmin. Systemaattisuudesta tai sijoitusprosessista ei tosin vielä tuolloin ollut tietoakaan.

Pari vuotta myöhemmin hurahduin onneksi laatusijoittamiseen ja aloin poimimaan salkkuuni laadukkaita vahvoja kilpailuetuja omaavia yhtiöitä. Keskityin erityisesti suuriin ja asemansa vakiinnuttaneisiin yhtiöihin, joten salkkuun päätyi Sammon, Koneen, Orionin ja Applen kaltaisia yhtiöitä. Suorien osakesijoitusten lisäksi sijoitin varojani myös muutamiin indeksirahastoihin.

Sijoittamisesta oli tullut suunnitelmallisempaa, mutta en silti ollut täysin tyytyväinen sijoitusstrategiaani. Monet salkustani löytyneet yhtiöt olivat kyllä laadukkaita, mutta suuren kokoluokan takia kasvunäkymät olivat usein heikohkoja. Niinpä päädyin lopulta nykyiseen strategiaani, jonka tavoitteena on löytää kannattavaa kasvua kohtuuhintaan.

Indeksisijoituksista olen matkan varrella luopunut lähes kokonaan, joten sijoitussalkkuni koostuu tällä hetkellä pääosin suorista osakesijoituksista. Tiedostan sen, että indeksiin sijoittamalla saavuttaisin suurella todennäköisyydellä parempaa tuottoa pienemmällä vaivalla. Sijoittaminen ei kuitenkaan ole minulle pelkästään keino tavoitella vaurastumista tai mukava harrastus, jolle voi uhrata enintään tunnin tai pari viikossa. Sijoittaminen on minulle elämäntapa, joten olen valmis näkemään vaivaa osakepoiminnan vaatimalla tavalla.

Paria poikkeusta lukuun ottamatta omistukseni keskittyvät nykyisin Helsingin pörssin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Pienemmillä yhtiöillä tulevaisuuden kasvupotentiaali on usein merkittävästi suuryhtiöitä suurempi, eikä niiden hinnoittelu ole aina tehokasta. Tutkaani päätyvien yhtiöiden osalta kysyn itseltäni muun muassa seuraavia kysymyksiä:

  • Kykeneekö yhtiö omistaja-arvon luontiin läpi suhdanteiden?
  • Onko yhtiö onnistunut kasvamaan kannattavasti?
  • Onko yhtiöllä merkittävää kasvupotentiaalia myös tulevaisuudessa?
  • Onko yhtiöllä merkittäviä kilpailuetuja? Ovatko ne kestäviä?

Kun nämä tekijät ovat kunnossa, pääsee yhtiö ensimmäisen seulan läpi sijoitusprosessini seuraavaan vaiheeseen.

Pika-analyysi Excelissä

Kaveripiirissäni Makkosen Excel on muodostunut jo lähestulkoon legendaksi. Excelistä on vuosien varrella muodostunut minulle tärkeä työkalu päätöksenteon tueksi. Excel auttaa minua yhdistämään numerot tarinaan ja muodostamaan kokonaiskuvan sijoituspäätöksen kohteena olevasta yhtiöstä.

Teen tässä vaiheessa muutamien tunnuslukujen, tilinpäätöstietojen ja analyytikkoennusteiden perusteella ensimmäisen vaiheen läpäisseiden yhtiöiden osalta pikaisia laskelmia. Niiden pohjalta haarukoin ne yhtiöt, joihin kannattaa tutustua tarkemmin. Tässä kohtaa ei ole tarkoitus pyöritellä Exceliä aivan solmuun, vaan muodostaa hyvin karkea arvio tarkastelun kohteena olevan yhtiön mahdollisesta ali/yliarvostuksesta ja tulevaisuuden potentiaalista.

Tunnusluvuista itseäni kiinnostavat eniten kannattavuutta mittaavat tunnusluvut, kuten liiketulos (EBIT), käyttökate (EBITDA) ja oman pääoman tuotto (ROE), sillä hyvä kannattavuus on yleensä seurausta vahvoista kilpailueduista. Myös vapaa kassavirta (FCF) näyttelee analyysissani tärkeää roolia. Se on nimittäin loppujen lopuksi se summa, jonka yhtiö voi käyttää toimintansa kehittämiseen tai voitonjakoon omistajille.

Tarkempi analyysi

Mikäli tarkastelun kohteena olevan yhtiön tarina on kunnossa ja pika-analyysi näyttää vihreää valoa, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Perehdyn tarkemmin yhtiön historiaan, toimialaan, strategiaan, markkina-asemaan, kilpailijoihin, tulevaisuuden mahdollisuuksiin, suurimpiin uhkatekijöihin ja muihin olennaisiin seikkoihin. Kuulostaa varmasti monen mielestä tappavan tylsältä, mutta itselleni on aivan normaalia lueskella esimerkiksi Goforen vuosikertomuksia perjantai-iltana kello 23:30.

Analyysissa pääasiallisia tietolähteitäni ovat vuosikertomukset ja yhtiön omat sijoittajasivut. Niiden avulla saan luotua yleiskuvan yhtiön liiketoiminnasta, strategiasta, tavoitteista ja tulevaisuudennäkymistä. Myös Inderesin laajat raportit ovat äärimmäisen hyödyllisiä tarkempaa analyysia muodostettaessa.

Laskelmien viilaus ja sijoituspäätös

Edellisen vaiheen analyysin pohjalta viilaan vaiheessa 2 tehtyjä oletuksia ja arvioita, joiden pohjalta pyrin määrittämään yhtiölle ns. käyvän arvon. Hieman yhtiöstä riippuen käytän yleensä paria eri arvonmääritysmenetelmää ja pohjaan arvioni käyvästä arvosta menetelmien antamiin tuloksiin.

Mikäli laadulliset tekijät ovat kunnossa ja yhtiön markkina-arvo on riittävästi määrittelemääni käypää arvoa alhaisempi, päädyn ostamaan osaketta. Laadukkaimpien yhtiöiden kohdalla minulle riittää, että markkina-arvo on käyvän arvon lähituntumassa, mutta mikäli analyysiini tai analyysin kohteena olevaan yhtiöön liittyy merkittäviä epävarmuuksia, vaadin riittävää turvamarginaalia markkina-arvon ja käyvän arvon välillä. Turvamarginaalin tuoma pieni pelivara mahdollistaa sen, että sijoitus voi olla hyvä, vaikka analyysissani olisikin pieniä puutteita tai yhtiö ei jostain syystä menestykään aivan odotusten mukaisesti.

Lopputulos

Mitkä yhtiöt sitten ovat läpäisseet sijoitusprosessini kaikki vaiheet ja päätyneet salkkuuni asti? Normaalioloissa tiukahkot kriteerini eivät ihan kauheasti ostettavaa tarjoa, mutta kevään koronadippi nosti hetkellisesti houkuttelevia tilaisuuksia pöydälle runsaastikin. Täytyy toki muistaa, että kurssilasku itsessään ei laske arvostustasoja, mikäli myös tulosodotukset tippuvat. Uskon kuitenkin, että ainakin joidenkin yhtiöiden osalta osakkeet päätyivät keväällä aiheetta alennuslaariin.

Qt Group: Qt on omassa salkussani varmasti lähimpänä ns. compounder-yhtiötä. Loistava tuote, toimivaksi osoittautunut strategia ja kannattavaa kasvua luvassa pitkälle tulevaisuuteen. Nykykurssilla Qt ei välttämättä salkkuuni päätyisi, mutta koronadipistä kyytiin otettuna (keskikurssi 19,81 €) odotukset sijoitusta kohtaan ovat erittäin suuret.

Kamux: Sijoituksena Kamux on kuin suoraan Peter Lynchin oppikirjasta. Aiheesta tarkemmin kiinnostuneille suosittelen lämpimästi noin vuoden takaista Mikko Mäkisen kirjoitusta Nomad Investin blogissa, jossa hän sovelsi Lynchin listausta täydellisen osakkeen ominaisuuksista Kamuxiin. Kamux on osoittanut liiketoimintamallinsa toimivan myös haastavassa markkinassa ja yhtiö selvisikin koronakriisistä kuivin jaloin ainakin ensimmäisen aallon osalta. Kamux on ansainnut paikkansa osakesäästötilini suurimpana omistuksena.

Neste: Neste lukeutuu kokoluokaltaan osakesalkkuni suurimpiin yhtiöihin. Uusiutuvien tuotteiden segmentti takoo vahvaa tulosta ja paikkaa öljytuotteiden tulevaisuuteen liittyviä riskejä. Vahva tase, hyvä kannattavuus ja uusiutuvien tuotteiden pitkän aikavälin kasvupotentiaali tekevät Nesteestä salkkuni luottopelurin.

Gofore: Gofore on erinomainen esimerkki yhtiöstä, jossa kasvu ja kannattavuus kohtaavat. Yhtiön palvelut asemoituvat IT-markkinan kasvaville palvelualueille, se on onnistunut uudistumaan nopeasti muuttuvalla alalla ja säilyttämään monia verrokkeja paremman kannattavuuden. Helsingin pörssin IT-palveluyhtiöistä Gofore ja Siili Solutions ovat omat suosikkihevoseni.

Yllä olevien lisäksi mainitsemisen arvoisia salkustani löytyviä yhtiöitä ovat muun muassa Marimekko, Etteplan, CapMan ja Harvia.

Osakepoiminta on haastava laji, joten selkeästä fokuksesta ja toimivasta sijoitusprosessista on ollut erittäin suuri apu. Vaikka osakepoiminta onkin äärimmäisen kiehtovaa puuhaa, en silti missään nimessä voi suositella sitä kaikille. Se antaa paljon, mutta vaatii vastapainoksi loputtomasti aikaa ja aitoa sitoutumista osakemarkkinan koukeroihin. Kirjoitin keväällä Rahamedian sivuille muutaman sanan osakepoiminnan haasteista, pääset halutessasi lukemaan jutun tästä!

Disclaimer: Tämän kirjoituksen sisältöä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tämän kirjoituksen sisältö kuvastaa kirjoittajan omia näkemyksiä, eivätkä tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset ole sijoitusneuvoja. Sijoitusneuvoja ei voi antaa tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita sijoitukseen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo voi muuttua ja sijoitustoiminta sisältää riskin sijoitetun pääoman menettämiselle jopa kokonaan.

Tässä blogissa esitetyt mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta työnantajani Nordnetin kantaa.