#pannukahvit N:o 11 – Ajoittamisen vaikeus

Vuosi 2018 päättyi osakemarkkinoilla pessimismin ja epätoivon täyttämissä tunnelmissa. Useat osakeindeksit olivat virallisen määritelmän mukaan päätyneet bear marketiin eli laskumarkkinaan, tai vähintäänkin aivan sen rajalle. Hätäisimmät kerkesivät jo myymään suuren osan omistuksistaan ja maalailemaan seinille pörssiromahduksen merkkejä.

Helsingin pörssin OMXHPI-indeksin kehitys vuonna 2019.
Lähde: Nordnet.fi

Alkuvuosi 2019 on kuitenkin jälleen osoittanut sen, miksi sijoitusten suhteen ajoittamisen yrittäminen ei yleensä kannata. Kirjoitushetkellä 15.2. Helsingin pörssin OMXH-indeksi on noussut hieman yli 11 % vuoden alun lukemistaan. Pörssin päälistalta löytyy parikymmentä osaketta, joiden osakekurssi on noussut viimeisen kuukauden aikana kaksinumeroisia lukemia. Listan kärkipäästä löytyy viime vuoden kurssiraketteja, kuten Talenom, Qt Group ja Marimekko. Koko kolmikolla osakekurssi on noin tuplalukemissa vuoden takaiseen verrattuna, Marimekolla jopa reippaasti ylikin.

Vuoden lopulla omistuksistaan luopuneille myynti tuli siis jälkikäteen katsottuna äärimmäisen huonoon aikaan. Heille, jotka käyttivät tilaisuuden hyödykseen ja ostivat lisää markkinatunnelman ollessa pohjamudissaan, on alkuvuoden kurssikehitys lihottanut salkkua mukavasti. Pahimmassa skenaariossa osakkeet on myyty juuri kurssipohjien aikaan ja ostettu nyt takaisin kymmeniä prosentteja kalliimmalla, kun markkina ei romahtanutkaan.

Kohtalokkaiden virheiden välttämiseen on pari keinoa. Helppo vaihtoehto on luopua ajoittamisesta kokonaan ja hajauttaa ostot ajallisesti esim. kuukausisäästösopimuksen avulla tai ostamalla osakkeita tietyin väliajoin vallitsevasta kurssista välittämättä. Tällöin ajoittamisen vaikeus jää kokonaan pois ja osakkeita tulee pitkällä aikavälillä ostettua hyvin lähelle keskimääräistä hintaa. Toinen tapa on ostaa silloin, kun markkinatunnelma on pessimismiä ja epätoivoa täynnä. Sopiva myyntihetki puolestaan yleensä koittaa, kun muut ostavat pää märkänä. Tämä vaihtoehto on psykologisesti paljon vaikeampi toteuttaa, sillä vastavirtaan kulkeminen vaatii paljon itsekuria.

Muun markkinan liikkeiden mukana kulkeminen johtaa yleensä ainoastaan huonoon lopputulokseen. Silloin tulee ostettua kalliilla ja myytyä halvalla. On toki vaikea ostaa silloin, kun kaikki muut tuntuvat myyvän, ja päinvastoin. Vaikka sijoittamisesta voi muuten tehdä helppoa, psykologiset tekijät tuovat sijoittamiseen hankalan elementin.