Kirja minuutissa: Only the Best Will Do

Parempaa tuottoa matalammalla riskillä. Se lienee jokaisen sijoittajan tavoite – niin myös Peter Seilernin. Tavoitteeseen pääsemiseksi Seilern sijoittaa kasvaviin laatuyhtiöihin, joilla on pitkä track record kannattavasta kasvusta läpi talouden suhdanteiden ja jotka tarjoavat suurella todennäköisyydellä vahvaa ja vakaata tuloskasvua myös tulevaisuudessa. Seilern Investment Managementin seula on tiukka. Kaikista maailman pörssiyhtiöistä Seilernin seurantalistalle on valikoitunut noin […]

Näin teen sijoituspäätöksiä – kannattavaa kasvua kohtuuhintaan

Sijoittamisesta voi tehdä helppoa (indeksisijoittaminen) tai vaikeaa (osakepoiminta). Itse aloitin helposta ja päädyin lopulta uhmaamaan todennäköisyyksiä osakepoiminnan pariin. Miksi? Seuraavassa avaan prosessia sijoituspäätösteni takana ja evoluutiotani kohti sitä sijoittajaa, joka tällä hetkellä olen. Sijoitusidea Kaikki lähtee liikkeelle ideasta. Sijoitusurani alkumetreillä ideat olivat hyvinkin kirjavia. Pienen yksikköhinnan perusteella tehty sijoitus Biotie Therapiesin osakkeisiin ei varsinaisesti kuulunut […]

Sijoittaminen for Dummies osa 5: Sijoitusstrategiat

Yksi sijoittamisen hienoimpia puolia on miljoonat erilaiset lähestymistavat ja periaatteet, joiden kautta omaa sijoitustyyliä voi lähteä rakentamaan. Voit päättää sijoittaa arvoyhtiöihin, kasvuyhtiöihin, laatuyhtiöihin, teknologiayhtiöihin, suomalaisiin yhtiöihin, kulutustavarayhtiöihin tai vaikkapa pienyhtiöihin. Voit valita helpon tavan sijoittamalla koko maailman pörssiyhtiöiden kehitystä seuraavaan indeksiin. Voit valita hiukan työläämmän tavan ja kovan analyysin kautta onnistua haravoimaan juuri ne yhtiöt […]