Zugzwang

Olen vuodenvaihteesta saakka yrittänyt opetella pelaamaan shakkia, joskin huonolla menestyksellä. Ongelmanratkaisukykyni on kyllä kehittynyt, kun olen kerta toisensa jälkeen huomannut olevani lähes mahdottoman tehtävän edessä, mutta muutoin oman pelini heikkous lähinnä hävettää. Samalla olen huomannut, että monet asiat, jotka tekevät sijoittamisesta vaikeaa, ovat läsnä shakkilaudallakin.

Arvoansa

Sekä shakki että sijoittaminen vaativat pitkän aikavälin strategista suunnittelua – ja kurinalaisuutta valitun strategian noudattamisessa. Vaikeuskerrointa lisää se, että shakissa tilanne elää jatkuvasti, kun vastustaja pyrkii omilla siirroillaan tekemään strategiasi noudattamisesta mahdollisimman vaikeaa. Vastaavasti sijoittamisessa informaatiotulva on lähes loputon, joten omien näkemysten hienosäätö uuden tiedon valossa on usein vähintäänkin haastavaa. Samalla päivittäiset markkinaliikkeet herättävät helposti kiusauksen tehdä siirtoja suuntaan tai toiseen. Kun mukaan lisätään vielä psykologinen elementti ajattelun vinoumineen, sortuvat niin shakin suurmestarit kuin sijoitusgurutkin välillä virheisiin.

Kun jokin vaikuttaa liian hyvältä, sitä se usein myös on. Kantapään kautta olen oppinut, että kun vastustaja oikein tarjoilemalla tarjoilee torniaan lyötäväksi, on taustalla usein jokin taka-ajatus. Hetkellinen euforian tunne horisontissa siintävästä voitosta vaihtuu nopeasti armottomaan ketutukseen, kun huomaat ajautuneesi shakkimattitilanteeseen vastustajan ovelan uhrauksen johdosta. Shakkilaudallakaan ei (yleensä) ole tarjolla ilmaisia lounaita.

Sama ketutus iskee herkästi myös pörssissä. Arvoansaan lankeaminen on yksi sijoittajan yleisimmistä virheistä. Osake saattaa näyttää tunnuslukujen valossa houkuttelevan – jopa epäilyttävänkin – edulliselta, mutta yleensä matalalle arvostukselle on hyvä syy. Tulevien vuosien ennusteet voivat olla liian positiivisia tai yhtiön historiallinen suorituskyky saattaa antaa liian ruusuista kuvaa tulevasta. Ostin muuten itse juuri kirjoituspäivänä (2.7.) Cargotecistä eriytettyä Kalmaria. Arvostus vaikutti ostohetkellä varsin kohtuulliselta, mutta mahtaakohan tämäkin vielä paljastua arvoansaksi?

Shakissa voittaakseen täytyy ajatella paremmin ja/tai nopeammin kuin vastustaja. Luonnollisesti pitää osata hahmottaa, mitä ruutuja omat nappulat hallitsevat pelilaudalla ja miettiä seuraavia siirtoja sen pohjalta. Se on kuitenkin vasta hyvin pieni osa koko työtä. Omaan peliin keskittyminen ei riitä, vaan pitää pystyä lukemaan myös vastustajaa ja ennakoida todennäköisiä seuraavia siirtoja – ja niiden jälkiseurauksia. Äärimmillään suurmestaritason pelaajat saattavat laskelmoida erilaisia skenaarioita jopa yli 10 siirron päähän eteenpäin.

Myös sijoittamisessa täytyy ymmärtää, mitä muut sijoittajat ajattelevat. Ei ole ylitsepääsemätön tehtävä päätellä, että Kempower on laadukas yhtiö ja liikenteen sähköistyminen puhuu yhtiön kasvutarinan jatkumisen puolesta. On kuitenkin huomattavasti vaikeampaa arvioida sitä, millaisia skenaarioita yhtiön tulevaisuudelle on hahmoteltavissa, mitkä ovat niiden toteutumisen todennäköisyydet, miten niiden toteutuminen vaikuttaa osakekurssiin ja mitä kaikkea siihen on jo hinnoiteltu. Pienikin särö sijoitustarinaan voi tehdä rumaa jälkeä osakekurssiin, mikäli arvostus on viritetty liian kireäksi muiden sijoittajien nähdessä yhtiön tulevaisuuden yltiöpositiivisena. Tästä saatiin hyvä oppitunti loppuvuodesta 2023, kun tilauskertymän kehitys yllätti markkinan negatiivisesti ja yhtiön markkina-arvo puoliintui vain parissa viikossa.

Siirtopakko

Kööpenhamina, maaliskuu 1923. Shakin suurmestarit Friedrich Sämisch ja Aron Nimzowitsch olivat edenneet ottelussaan 25. siirtovuoroon. Nimzowitsch oli juuri siirtänyt sotilaansa ruutuun h6. Pikaisella vilkaisulla siirto vaikuttaa varsin harmittomalta, mutta Sämisch oli pahassa pulassa. Hänen kuningattarensa ja ratsunsa olivat käytännössä jumissa, ja lähettien tai sotilaiden siirrot olisivat lähinnä tölkin potkimista eteenpäin. Jokainen laillinen siirto vain huonontaisi Sämischin asemaa, joten hän luovutti pelin ja voitto kirjattiin Nimzowitschille.

Sämischillä valkeat nappulat, Nimzowitschillä mustat. Kuva: Chess.com

Tätä harmillista tilannetta shakissa kutsutaan saksankielisellä termillä zugzwang, joka suomenkielisessä shakkitermistössä kääntyy siirtopakoksi. Omaa vuoroa ei shakissa voi jättää väliin, joten siirto on pakko tehdä, vaikka kaikki lailliset siirrot vain huonontaisivat asemaa.

Siirtopakko esiintyy yleensä loppupelin aikana, kun nappuloita on vain vähän jäljellä. Sämischin ja Nimzowitschin ottelu jäi kuitenkin historiankirjoihin siitä, että Sämisch ajautui siirtopakon uhriksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa keskipelin aikana. Tosin myöhemmissä keskusteluissa on herännyt erimielisyyttä siitä, oliko kyseessä todellinen siirtopakko.

Likviditeetti on paras lääke

Riittävä likviditeetti on monella tapaa yksi parhaista keinoista siirtopakon välttämiseksi shakkilaudan ulkopuolella. Osakepoimijan on hyvä varmistua likviditeetistä kolmella tasolla: 1) henkilökohtainen talous, 2) salkusta löytyvien yhtiöiden maksukyky ja 3) salkun osakkeiden likviditeetti.

Tiivistettynä kannattaa pyrkiä välttämään tilanteita, joissa joutuu toimimaan pakon edessä. Jos esimerkiksi oma asunto tai osakeomistukset on pakko myydä nopealla aikataululla tiukan rahatilanteen vuoksi, niistä harvoin saa parasta mahdollista hintaa. Tilillä ei tarvitse makuuttaa kymppitonneja, mutta sopivan kokoinen puskuri auttaa väistämään monet yllättävät karikot, jotka voisivat johtaa taloudellisiin haasteisiin.

Shakissa ykkösprioriteetti on kuninkaan aseman suojaaminen, sillä peliä ei voi voittaa, mikäli oma kuningas ei säily hengissä. Toisaalta aivan pelkällä puolustuspelilläkään on vaikea kääntää peliä voitoksi. Ilman hallittuja riskejä ei pörssissäkään tienaa, mutta vakavien tappioiden välttäminen on olennaista hyviin pitkän aikavälin tuottoihin yltämiseksi. Uhkapelien ystäville suosittelen lämpimästi pientä erillistä pelisalkkua, johon all or nothing -tyyppisiä lottokuponkeja voi kerätä pienellä painolla rajaten mahdolliset tappiot esimerkiksi viiteen prosenttiin koko salkun arvosta.

Mitä nuorempi sijoittaja on kyseessä, sitä suurempi osakepaino on perusteltavissa. Maltillinen velkavipukaan ei välttämättä ole vaarallinen, kunhan paino pysyy sanalla maltillinen. Kaikille velkavipu ei toki sovi, mutta asiansa osaavalle sijoittajalle se voi tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Myös osa sijoittajalegenda Warren Buffettin tuottohistoriasta on selitettävissä velalla, sillä Berkshire Hathaway hyödynsi omassa sijoitustoiminnassaan keskimäärin noin 1,6-kertaista vipua. Koskaan ei kuitenkaan saa antaa tilanteen mennä siihen pisteeseen, että puhelimen ruudulla vilkkuu teksti Margin, incoming call 1. Silloin siirtopakon viheltää osakevälittäjä ja pahimmassa skenaariossa myös päättää puolestasi, mitä salkusta myydään.

Maksuvalmiuteen kannattaa kiinnittää huomiota myös osaketutkimusta tehdessä. Jos kohdeyhtiön kassan pohja pilkottaa jo ja varat riittävät seuraavan kuun loppuun, voi edessä häämöttää omanlaisensa siirtopakko. Jostain olisi löydettävä rahoitusta, mutta pakkotilanteessa se on yleensä varsin kallis ja osakkeenomistajien kannalta epäoptimaalinen ratkaisu. Markkinoilla onkin ajoittain nähty kalliita hybridilainoja kaksinumeroisella korolla tai osakeanteja, jotka voivat aiheuttaa osakesarjaan rajuakin liudentumista.

Osakkeen likviditeetti puolestaan ei kovin usein ole tavalliselle piensijoittajalle ongelma. Helsingin pörssistä löytyy kuitenkin monia pieniä yhtiöitä, joiden päiväkohtainen vaihto mitataan sadoissa tai tuhansissa euroissa. Tällöin omistuksista eroon pääseminen voi olla hankalaa, ja pakkotilanteessa hinnan voi joutua painamaan merkittävänkin alas ostajien houkuttelemiseksi. Yksi esimerkki pienivaihtoisesta osakkeesta on markkina-arvoltaan Helsingin pörssin pienimpiin yhtiöihin lukeutuva Piippo, jonka osakkeilla ei kirjoituspäivänä 3.7.2024 tehty yhtäkään kauppaa. Toisena ääriesimerkkinä Koneen vaihto oli samana päivänä lähes 51,5 miljoonaa euroa.

1Margin call on tilanne, jossa luoton vakuutena olevan omaisuuden arvo ei enää riitä kattamaan vakuusvaatimusta. Silloin riskinä on, että osakeomistus pakkomyydään.

Kärsivällisyys palkitaan

Välillä sijoittamisessa paras siirto on olla tekemättä siirtoa ollenkaan. Tässä on suuri ero shakkiin, jossa kyseinen temppu ei ole mahdollinen. Lyhyellä aikavälillä osakekurssit saattavat heilua rajustikin tunteiden, kuten ahneuden ja pelon, ajamina. Markkinakuohujen ristiaallokossa iskee väkisinkin houkutus tehdä jotain – usein valitettavasti vääriä liikkeitä väärään aikaan.

Kärsivällinen sijoittaja palkitaan pidemmällä aikavälillä, kun tunteiden ja sattuman merkitys pienenee, ja osakekurssit asettuvat peilaamaan yritysten liiketoiminnan tuottoa. Mitä pidempi sijoitushorisonttisi on, sitä lähemmäs sataa prosenttia todennäköisyys hyvin hajautetun salkun positiiviselle tuotolle nousee. Samalla kulujen ja verovaikutusten merkitys pienenee, kun salkun sisältöä ei veivata ympäri päivittäin.

Tässä itselläni on vielä paljon opittavaa. Sijoitusstrategiani on kyllä vuosien saatossa pysynyt melko johdonmukaisena, mutta omistukset ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Taustalla ovat pitkälti samat syyt kuin huonon shakkimenestyksenikin taustalla – intoa riittää enemmän kuin kärsivällisyyttä ja ajoittain myös pohjatyö on liian huolimattomasti tehty.

Onneksi molempiin lajeihin pätee sama periaate: homman ei tarvitse olla liian vakavaa. Ja vaikka shakki onkin hyvin haastava peli, sijoittamisesta voi halutessaan tehdä myös kertaluokkaa yksinkertaisempaa (ja yleensä samalla myös tuottavampaa) indeksisijoittamisen avulla.

Loppuun vielä kirjavinkki. Shakin maailmanmestarin titteliä vuosina 1985–2000 hallinnut Garry Kasparov muistelee kirjassaan Deep Thinking kohtaamisiaan IBM:n kehittämän shakkitietokone Deep Bluen kanssa. Vuoden 1997 uusintaottelu Deep Blueta vastaan ajoi Kasparovin psykologisesti sen verran ahtaalle, että hän sortui stressin alla helppoihin virheisiin ja keskittyi jopa syyttämään IBM:ää huijaamisesta. Alansa kirkkaimmat tähdetkään eivät siis ole aina täydelliseen suoritukseen kykeneviä robotteja. Deep Bluesta tuli lopulta ensimmäinen hallitsevan maailmanmestarin voittanut tietokone pistein 3 ½–2 ½. Moni varmasti tietää tai muistaa kyseiset tapahtumat ainakin jollakin tasolla, mutta kirja tarjoaa mielenkiintoista lisäkontekstia ihmismielen luovuuden ja tietokoneen armottoman laskentatehon välisestä taistelusta sekä Kasparovin ajatuksenjuoksusta ottelun avainhetkien taustalla.