Muistan ensimmäiset hetkemme Japanissa edelleen kristallinkirkkaasti. Seisoimme Osakan kuuluisalla Dōtonbori-kadulla illan pimetessä. Vettä satoi kaatamalla, neonvalojen välke heijastui lammikoista, ympärillä velloi valtava ihmismeri ja tulikuumat takoyaki-pallot kärvensivät suuta. Pitkän lennon jäljiltä olo oli nuutunut ja kengät kirjaimellisesti lainehtivat vettä. Muutaman ohikiitävän hetken ajan kirosin mielessäni mihin oikein tuli lähdettyä, mutta tuo tuska vaihtui nopeasti unohtumattomiin hetkiin, joita ei voi kokea missään muualla.
Kun nyt muistelen keväällä tapahtunutta matkaamme Japaniin, päällimmäisenä mieleeni tulevat lukemattomat kontrastit. Miljoonakaupunkien kaduilta ei löydy roskan roskaa, vaikka roskiksia ei näy juuri missään. Metroasemien laiturit ovat usein ääriään myöten täynnä ihmisiä, mutta silti kaikki toimii täsmällisesti ilman minkäänlaista kaaosta. Katukuvat ovat täynnä pilvenpiirtäjiä, mutta samalla lähes jokaisen nurkan takana odottaa rauhallinen temppelialue tai kaunis puutarha. Japani oli monella tapaa juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin, mutta lähes yhtä monella tavalla se onnistui yllättämään minut täysin.
Luvassa on ensikertalaisen rehellisiä kokemuksia Japanista: mikä yllätti, mihin kannattaa varautua ja mitkä paikat jäivät parhaiten mieleen. Kahden viikon mittaiseen reissuumme mahtui Osakan, Kioton ja Tokion lisäksi puolen päivän visiitti Naraan ja päiväretki Suzukan F1-kisaan, joten muutamien yleisten käytännön vinkkien lisäksi kirjoitus tulee keskittymään näihin kohteisiin. Voit halutessasi hypätä suoraan itseäsi kiinnostavaan osioon alla olevista linkeistä.
- Ennen matkaa: käytännön vinkit
- Tapakulttuurin yllätykset
- Japanissa kävellään enemmän kuin uskot
- Osaka: ruokaa ja neonvaloja
- Nara: Japanissa peuratkin ovat kohteliaita
- Suzuka: unelma, joka vaati veronsa
- Kioto: Japania parhaimmillaan
- Tokio: liikaa kaikkea
- Lähtisinkö Japaniin uudelleen?
Ennen matkaa: käytännön vinkit
Nykyteknologian ansiosta Japanissa matkustaminen on yllättävän helppoa, mutta pienellä ennakoinnilla kaikki sujuu vieläkin sulavammin.
Jos voisin antaa vain yhden vinkin, se olisi tämä: panosta majoituksen sijaintiin. Japanin suurimmat kaupungit ovat niin valtavia, että vähänkään syrjäinen sijainti voi kuluttaa päivistä yllättävän monta siirtymiin uppoavaa tuntia. Kartalla lyhyeltäkin näyttävä väli saattaa helposti tarkoittaa useamman kilometrin matkaa, joten majoitus keskeisen metrolinjan varrella säästää sekä aikaa että hermoja.
Toinen hyödyllinen ennen matkaa tehtävä asia on Visit Japan Web -lomakkeen täyttäminen. Sen avulla maahantuloprosessi sujuu Japanissa ilman ylimääräistä paperisotaa. Ei varmasti kuulosta kovin jännittävältä, mutta pitkän lennon jälkeen kaikki ylimääräisen säädön määrää vähentävä on luksusta. Sama pätee eSIMiin: kun netti toimii heti maahan saapuessa, kaikki on huomattavasti helpompaa. Omasta kokemuksesta uskallan suositella ainakin Ubigin eSIM-tarjontaa.
Maksamiseen liittyy parikin vinkkiä. Pientä määrää käteistä kannattaa aina kantaa mukana, sillä huipputeknologiastaan huolimatta Japani on edelleen käteispainotteisempi kuin monet muut länsimaat. Käteistä saattaa tarvita etenkin ruokakaduilla, toreilla ja pienemmissä ravintoloissa. Matkakortti puolestaan helpottaa metro-, juna- ja bussimatkoja valtavasti. Me tykästyimme Welcome Suica Mobile -sovellukseen, jonka kautta matkakortin saa lisättyä suoraan Apple Walletiin. Sen jälkeen maksut hoituvat vilauttamalla puhelinta matkakortinlukijalle sisään- ja uloskäyntien yhteydessä.
Nähtävyyksien aukioloajat kannattaa tarkistaa ennakkoon huolella, sillä esimerkiksi monet temppelit sulkevat ovensa viimeistään kello 17. Tämän opimme kantapään kautta, kun päädyimme Osakassa ihastelemaan Namba Yasaka -pyhäkköä suljettujen porttien takaa. Komea näky toki niinkin.
Vielä yksi käytännön vinkki: varaudu jonottamaan. Me ajoitimme reissumme keskelle kirsikankukkasesonkia, millä oli hyvät ja huonot puolensa. Kaikkialla oli äärimmäisen kaunista, mutta samalla nähtävyyksiin, ravintoloihin ja kahviloihin oli ajoittain todella pitkiä jonoja. Ainakin suosituimpiin kohteisiin liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennakkoon, sillä muun muassa Pokémon-kahvilat, teamLab-museot ja Tokion Shibuya Sky -näköalatasanne ovat usein loppuunmyytyjä jo pitkälle etukäteen.
Tapakulttuurin yllätykset
Japanilaisten kaupunkien keskustoissa riittää hälyä. Neonvalot välkkyvät, laatikkomaiset Kei-autot virtaavat kaduilla ja puheensorina täyttää ilman. Maan alla kaikki kuitenkin muuttuu. Ruuhka-aikaan metrovaunu saattaa olla ääriään myöten täynnä, mutta silti vaunussa on hiirenhiljaista. Kukaan ei puhu puhelimeen tai korota ääntään. Asemalaiturilla ihmiset väistelevät toisiaan eleettömästi, eikä kukaan pyri kiilaamaan jonossa. Taustalla on japanilaiseen tapakulttuuriin kuuluva ajatus siitä, että julkinen tila tulisi jakaa muiden kanssa mahdollisimman häiriöttömästi.
Tapakulttuuriin liittyy monia muitakin pieniä erikoisuuksia, jotka tulevat nopeasti tutuiksi ensimmäisten päivien aikana. Esimerkiksi ruokaa ei ole kohteliasta syödä kävellessä. Onigirit, takoyakit ja yakitorit olisivat täydellistä naposteltavaa kaupungilla haahuilun lomassa, mutta Japanissa katuruoka tulee nauttia paikallaan ruokakojun vieressä tai muussa rauhallisessa paikassa kulkuväylältä sivussa. Näin toimimalla ruoka saa ansaitsemansa huomion, eikä syöminen häiritse muita kadulla kulkijoita. Ruokaan liittyy myös toinen tärkeä huomio: ravintoloissa ei tarvitse jättää tippiä. Hyvä asiakaspalvelu on Japanissa vakio-oletus, joten tipin tyrkyttäminen aiheuttaa lähinnä hämmennystä ja voidaan kokea jopa loukkaavana.
Japanissa kadut ovat niin puhtaita ja siistejä, että välillä on vaikea uskoa olevansa keskellä miljoonakaupunkia. Etenkin, kun roskiksen löytäminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin voittava osakepoiminta. Tyhjää pulloa tai välipalapakkausta saattaa joutua kantamaan mukanaan kilometritolkulla, joten kaupungille lähtiessä kannattaa napata mukaan pieni pussi tai reppu roskia varten.
Japanissa kävellään enemmän kuin uskot
Japanin julkisen liikenteen verkosto on yksi maailman kattavimmista, mutta silti siellä kävellään paljon. Todella paljon. Reissumme aikana hyödynsimme metroa ja junia lähes aina kun mahdollista, mutta kävelimme silti keskimäärin 15–20 kilometriä päivässä. Hyvät kengät ovat siis välttämättömyys. Itse lähdin matkaan kirjaimellisesti puhki kulutetuilla lenkkareilla ja hölmöyteni seurauksena kärvistelin viikon verran pahasti kipeytyneiden nilkkojen kanssa.
Yksi selitys suurille askelmäärille on juna- ja metroasemien valtava koko. Maan alla joutuu usein kävelemään useita satoja metrejä, ja eri sisään- ja uloskäyntejä voi olla pahimmillaan kymmeniä. Pisimmän korren taitaa vetää Shinjukun rautatieasema Tokiossa, josta niitä löytyy yli 200 kappaletta. Kannattaa siis olla tarkkana, sillä väärän sisään- tai uloskäynnin valitseminen saattaa tarkoittaa yllättävän pitkää sakkokierrosta.
Tässä Google Maps osoittautui kullanarvoiseksi. Aikana ennen internetiä olisimme ainakin suuremmilla asemilla olleet totaalisen hukassa. Onneksemme Google Maps kertoi selkeästi, mistä asemalle kannattaa mennä sisään, mistä tulla ulos, ja jopa sen, mihin vaunuun kannattaa hypätä, jos haluaa perillä mahdollisimman nopeasti oikeaan suuntaan.
Osaka: ruokaa ja neonvaloja
Osaka on iso, energinen ja sopivan kaoottinen kaupunki, jossa riittää tekemistä. Samalla se on tunnelmaltaan vähemmän hengästyttävä kuin Tokio. Siksi se on mielestäni mainio aloituspiste ensimmäistä kertaa Japaniin matkustaville.
Osakaan saapuminen sujui paljon odotettua kivuttomammin. Olin etukäteen lukenut kauhutarinoita tuntikausia kestävistä maahantuloprosesseista Japaniin saapuessa, mutta Kansain lentokentällä niistä ei ollut tietoakaan. Etukäteen täytetyn Visit Japan Web -lomakkeen ansiosta lippulappusia ei tarvinnut enää kentällä ihmetellä, joten koko homma vaati hetken jonottelua passintarkastukseen F1-kuski Franco Colapinton peesissä, minkä jälkeen passista löytyikin jo tarra maahantuloluvan merkiksi. Keskustaan oli helppo siirtyä Nankai Limited Express Rapi:t -junalla, joka muutaman euron maksua vastaan tarjosi pitkän lennon jälkeen kaivattua luksusta tilavien penkkien ja matkalaukkujen säilytystilan muodossa.
Ensimmäinen kokonainen päivämme Osakassa antoi esimakua Japanin lähes ainoasta ärsyttävästä piirteestä: joka paikkaan täytyy jonottaa tuntikaupalla. Olimme heti aamusta suunnanneet Osakan länsilaidalla sijaitsevaan Universal Studios Japan -teemapuistoon. Komeat puitteet ja työntekijöiden hyväntuulinen energisyys tekivät vaikutuksen jo puiston portilla, mutta jo parin kierretyn laitteen jälkeen tajusimme tehneemme suuren virheen jättämällä kalliihkot Express Passit ostamatta. Kahden tunnin jonotusaika laitteisiin oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja viimeistään kolmannen jonon kohdalla Express Pass alkoi tuntua menetetyltä sijoitusmahdollisuudelta. En siispä suosittele pihistelemään lipuissa, mikäli aiot suunnata Osakan Universaliin!
Osakan nähtävyyksistä Dōtonbori lienee se ikonisin, eikä syyttä. Sadat mainoskyltit neonvaloineen, kanavan varteen pakkautuvat ihmismassat ja loputon ruokakojujen rivistö tekevät heti selväksi, että nyt ollaan suurkaupungin sykkeessä. Takoyakia, okonomiyakia, kushikatsua ja ramenia on tarjolla niin monesta suunnasta, että valinnanvaikeus on todellinen ongelma.
Käsitykseni mukaan juuri Osakasta peräisin oleva termi kuidaore tarkoittaa vapaasti suomennettuna itsensä syömistä vararikkoon. Nykyisillä valuuttakursseilla se tosin on melko haastavaa, mutta Dōtonborin satojen ruokakojujen ja ravintoloiden keskellä on helppo ymmärtää, mistä sanonta juontaa juurensa.
Samankaltaista energiaa hieman pienemmässä mittakaavassa löytyy myös parin kilometrin päässä sijaitsevasta Shinsekain kaupunginosasta. Alueen nostalgisen ja hieman Dōtonboria rosoisemman tunnelman sekä lukuisten ravintoloiden lisäksi Shinsekaissa pääsee ihailemaan 103 metrin korkeuteen kohoavaa Tsūtenkaku-tornia. Seikkailunhaluisimmille tornista löytyy myös 60 metrin mittainen liukumäki, jonka aikana pudotusta kertyy 22 metrin verran.
Osakan suurimmaksi pettymykseksi osoittautui yllättäen Osakan linna. Linna on ulkopuolelta vaikuttavan näköinen, mutta komea ulkokuori kätkee sisäänsä kahdeksan kerroksen verran ahtaita portaita, kapeita käytäviä ja niin valtavasti ihmisiä, että museon antimiin on hankala keskittyä. Jos aikataulu on tiukka, suosittelen sisällä jonottamisen sijaan käyttämään aikaa linnaa ympäröivään puistoon tutustumiseen. Keväisin puistoa koristaa tuhannet kirsikkapuut, mutta itse valitettavasti osuimme Osakaan juuri pari päivää ennen parasta kukinta-aikaa.
Nara: Japanissa peuratkin ovat kohteliaita
Lähtiessämme Osakasta teimme yhden koko reissun parhaista päätöksistä: lähetimme matkalaukut suoraan seuraavaan hotelliimme Kiotoon. Lähes jokaisen hotellin kautta toimiva luggage transfer service on palvelu, jonka todellisen arvon ymmärtää vasta sitten, kun on ensin väsyneenä raahannut matkalaukkuja kilometritolkulla sateessa ja ruuhkassa pitkin kapeita katuja ja sokkeloisia asemia. Parin laukun lähetys maksoi muutaman kympin, mutta laukuttomat siirtymät säästivät hermoja koko rahan edestä. Ja vaikka itse kuhnailimme laukkujen kanssa saman päivän toimituksen aikarajan yli, erittäin avulias hotellivirkailija soitti pari puhelua ja sai laukkujen kuljetuksen järjestymään Kiotoon vielä samaksi illaksi.
Kun laukut jatkoivat matkaansa ilman meitä, pystyimme mahduttamaan siirtymäpäivään pienen päiväretken. Osakan itä- ja Kioton eteläpuolella sijaitseva Nara sopi siihen täydellisesti. Noin 350 000 asukkaan kompakti kaupunki toimi Japanin pääkaupunkina 700-luvulla, kunnes pääkaupunki siirrettiin Kioton kupeessa sijaitsevaan Nagaokakyōon vuonna 784.
Tunnelmallisten temppeleidensä lisäksi Nara tunnetaan vapaana tallustelevista peuroistaan. Niitä siellä todella riittää, sillä alueella elää noin 1 400 sarvipäätä. Japanilaiseen tapaan peuratkin ovat kohteliaita. Ne ylittävät tien väkijoukon mukana suojatietä pitkin, ja osa niistä osaa jopa kumartaa alueella myytäviä keksejä saadakseen. Näky huvittaa ainakin siihen asti, kunnes tarjoilu ei enää etene peurojen toivomalla tahdilla, ja joku niistä päättää laittaa tarjoilijaan vauhtia näykkäisemällä takapuolesta.
Peurojen lisäksi Narassa viehätti selkeä rytmin muutos. Osakan sykkeen jälkeen laajat puistoalueet, vehreät puutarhat, historialliset temppelialueet ja ympärillä maleksivat peurat tarjosivat kaivatun hengähdystauon ennen Kiotoon siirtymistä.
Suzuka: unelma, joka vaati veronsa
Hengähdystauko loppui lyhyeen, sillä ensimmäinen aamumme Kiotossa alkoi aikaisella herätyksellä. Yksi reissumme odotetuimmista päivistä nimittäin starttasi kukonlaulun aikaan luotijunamatkalla Nagoyaan.
Olen muutamaa poikkeusta vaille katsonut jokaisen elämäni aikana ajetun F1-kisan televisiosta, mutta paikan päälle kisaa seuraamaan en ennen tätä vuotta ollut vielä päässyt. Kun Suzukan GP sattui osumaan samaan ajankohtaan reissumme kanssa, oli visiitti Nagoyan lounaispuolella sijaitsevaan pikkukaupunkiin itsestäänselvyys. Helpolla Suzuka ei meitä kuitenkaan päästänyt.
Nagoyaan asti kaikki sujui leppoisasti. Sitten alkoikin täysi kaaos. F1-viikonlopun aikaan Nagoyan rautatieasema täyttyy hämmentyneistä turisteista, jotka yrittävät epätoivoisesti löytää tiensä oikealle laiturille Suzukaan päästäkseen. Me kuuluimme tuohon samaan joukkoon. Pitkän harhailun jälkeen löysimme ensin oikeaan rakennukseen ja lopulta myös oikeaan junaan, mutta via dolorosa oli vasta alussa. Täpötäyden ja heikosti ilmastoidun paikallisjunan käytävällä seisten vietetty tunti tuntui vähintään kolmelta, emmekä olleet vielä lähelläkään Suzukan moottorirataa.
Massiivisten ruuhkien vuoksi F1-viikonloppuun Nagoyan suunnasta saapuvia oli suositeltu jäämään junasta pois noin viiden kilometrin päässä radasta sijaitsevalla Shirokon asemalla. Siispä edessä oli vielä noin yhden ratakierroksen mittainen vaellus kisapaikalle. Lisäksi olin omaa hölmöyttäni odotellut yhden päivän katsomolippujen tulemista myyntiin (joita ei koskaan tullut), joten jouduimme tyytymään West Area -aluelippuihin. Tämän seurauksena vielä rata-alueelle päästyämmekin saimme jatkaa kävelyä parin kilometrin verran, kunnes lopulta löysimme sopivan katselupaikan Spoon-mutkan ääreltä.
Saavuimme radalle pari tuntia ennen kilpailun starttia, mutta ihmismäärän perusteella olisi voinut kuvitella, että olimme viimeisenä paikan päällä. Järkevän katselupaikan löytäminen tuntui täysin toivottomalta, ja samalla väsymys, kuumuus ja nälkä alkoivat tehdä tehtävänsä. Kun puolen tunnin jonotuksen jälkeen wagyuna myyty lihavarras oli syömäkelvottoman sitkeää, hermot alkoivat olla koetuksella. Eikä mielialaa parantanut se, että kilpailun ensimmäisten kierrosten aikana näkyvyytemme radalle oli ihmismassan takaa käytännössä nolla.
Silmänräpäyksessä suuri pettymys muuttui kuitenkin iloksi. Kärsimättömimmät katsojat katosivat paikalta jo muutaman ajetun kierroksen jälkeen ja vähitellen eteemme avautui esteetön näkymä ikoniseen Spoon-mutkaan. Kaikki kilpailua edeltänyt vaivannäkö ja säätäminen tuntui jälleen perustellulta. Olimme viimein Suzukassa, legendaarisen moottoriradan varrella, seuraamassa F1-kilpailua omin silmin.
Samalta paikalta todistimme myös kilpailun dramaattisinta hetkeä, Oliver Bearmanin hurjannäköistä ulosajoa. Huomioni oli jo hetkeksi herpaantunut, kunnes Bearmanin auto paiskautui aivan silmiemme edessä rengasvalliin lähes täydestä vauhdista. Renkaiden kirskunta ja yleisön yhtäaikainen kohahdus jäivät livenä mieleen aivan eri tavalla kuin F1-kisojen tapahtumat television välityksellä. Massiivisesta 50 G:n törmäysvoimasta huolimatta Bearman selvisi onneksi kolarista vähin vaurioin, toisin kuin hänen autonsa.
Yksi elävimmin mieleeni jääneistä F1-muistoista on Suzukan GP vuodelta 2005. Katselin tuolloin 10-vuotiaana televisiosta, kun 17. ruudusta kilpailuun startannut Kimi Räikkönen raivasi tiensä voittoon asti ohittamalla italialaisen Giancarlo Fisichellan kilpailun viimeisen kierroksen ensimmäisessä mutkassa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin seisoin itse Suzukassa todistamassa, kun silmieni edessä voittoon ajoi toinen Kimi, 19-vuotias italialaisnuorukainen Kimi Antonelli. Siinä hetkessä yksi unelma toteutui.
Suosittelisinko Japanin GP:tä? Kyllä ja en. Intohimoiselle F1-fanille ehdottomasti, muille vain isolla varauksella. Suzuka on yksi legendaarisimmista paikoista nähdä formulat livenä, mutta kokemus vaatii yllättävän paljon. Pitkät siirtymät ja valtavat ruuhkat tekevät F1-viikonlopusta fyysisen koettelemuksen, josta palautuminen ottaa aikansa. Parikymmentä huonoilla kengillä käveltyä kilometriä ja auringonpaahteessa seisten vietetty päivä tuntuivat itselläni kropassa vielä monta päivää kilpailun jälkeenkin.
Kioto: Japania parhaimmillaan
Jos pitäisi suositella yhtä Japanin kaupunkia ensikertalaiselle, valintani olisi ehdottomasti Kioto. Sieltä löytyy kaikki se, mitä moni Japanilta odottaa: suurkaupungin palveluita, temppeleitä, torii-portteja, perinteisiä puutalokatuja, puutarhoja ja vuorten kehystämiä maisemia.
Valitettavasti Kioto ei ole kätketty helmi, sillä kaupungissa vierailee vuosittain kymmeniä miljoonia matkailijoita niin Japanin sisältä kuin ulkomailtakin. Ihmisiä siis riittää, välillä aivan liikaakin.
Ensimmäisen oppitunnin tästä koimme Arashiyaman kuuluisan bambumetsän luona. Paikalla oli enemmän ihmisiä kuin bambuja, joten päätimme jättää varsinaisen metsän kokonaan väliin. Sen sijaan suuntasimme pienen kävelymatkan päässä sijaitsevan Adashino Nenbutsuji -temppelin luo, jonka yhteydestä löytyy huomattavasti rauhallisempi bambumetsä. Pienemmästä mittakaavastaan johtuen se ei ehkä ole yhtä vaikuttava elämys kuin turistien suosima metsä, mutta ainakin se tarjosi tilaisuuden ihailla bambuja ilman, että sadat selfiekepit kopisevat ohimoon.
Tuhansista punaisista torii-porteistaan tunnetun Fushimi Inari-taishan luona sama teema jatkui. Sateisesta kelistä huolimatta paikka suorastaan tulvi ihmisiä jo aikaisin aamupäivästä. Maisemat hautautuivat sateenvarjomeren taakse, eikä ensivaikutelma siten ollut yhtä vaikuttava kuin olin kuvitellut. Parhaat hetket tulivatkin eteen vasta hieman myöhemmin polun varrella pahimman tungoksen väistyttyä.
Fun fact: torii-porttien tekstit eivät ole muinaisia japanilaisia elämänviisauksia, vaikka olisinkin halunnut uskoa niin. Sen sijaan portit ovat lahjoituksia, ja porttien tekstit paljastavat portin lahjoittaneen yrityksen, organisaation tai henkilön nimen. Paikka on siis käytännössä massiivinen mainoskäytävä keskellä metsää.
Heti kun ihmisten määrä alkoi käydä hermoille, Japani yllätti jälleen. Erään sateisen iltapäivän jälkeen suuntasimme kelin selkeydyttyä Kyoto Gyoen -puistoon. Seisoimme keskellä 1,5 miljoonan asukkaan kaupungin suurinta puistoa, eikä ympärillämme näkynyt ristin sieluakaan. Puiston päästä päähän käveltyämme olimme kohdanneet matkalla ehkä kourallisen verran ihmisiä. Melkoinen kontrasti suosituimpien nähtävyyksien valtaviin ihmismassoihin verrattuna.
Kinkaku-ji-temppelin luo puolestaan osuimme sattumalta vain varttia ennen sulkemisaikaa, kun suurin osa kävijöistä oli jo poistunut alueelta. Pienen lammen rannalla kimalteleva kultainen paviljonki oli vaikuttava näky alkuillan pehmeässä valossa, eikä sen näkemiseksi tarvinnut edes käyttää kyynärpäitään. Kerrankin ajoituksemme osui kohdalleen.
Sannenzaka– ja Ninenzaka-kadut olivat lähimpänä sitä mielikuvaa, joka minulla oli Japanista ennen matkaa. Kapeat kujat, vanhat puutalot, ja pienet putiikit ovat pala historiallista Japania keskellä modernia suurkaupunkia. Illuusio tosin mureni hetkeksi, kun katseeni osui Starbucks-kylttiin. Nopean googletuksen jälkeen kuitenkin selvisi, että kyseessä ei ollut aivan tavallinen ketju-Starbucks, vaan yli satavuotiaassa machiya-puutalossa toimiva perinteitä kunnioittava konseptikahvila tatamilattioineen. Siitä tyylipisteet Starbucksin suuntaan.
Nijōn linna puutarhoineen ja vallihautoineen on varmasti käymisen arvoinen nähtävyys mihin aikaan vuodesta tahansa. Satuimme kuitenkin Kiotoon juuri kirsikankukkasesongin ollessa parhaimmillaan, joten pääsimme nauttimaan erityisestä Sakura Nights -tapahtumasta. Alueen valo- ja äänitaideteokset olivat vaikuttavia jo itsessäänkin, mutta illan kruunasivat sadat kirsikkapuut, joiden kukat hehkuivat vaaleanpunaisina tähtitaivasta vasten. Siinä hetkessä oli helppo ymmärtää, miksi kirsikankukkiin kohdistuu niin paljon hypeä.
Museokorttini on tullut todella kalliiksi, sillä käyn museoissa keskimäärin kerran vuodessa. Siten en olisi osannut arvata, että yksi koko reissun mieleenpainuvimmista elämyksistä tulisi olemaan visiitti teamLab Biovortex Kyotoon. Kyseessä on toki kaikkea muuta kuin perinteinen museo. Se on kuin valtava sokkelo, jonka jokaisessa huoneessa odottaa jotain yllättävää ja uniikkia. Koskaan ei tiedä, astuuko seuraavaksi keskelle valtavaa saippuakuplamerta vai massiivista valotaideteosta. Sanat eivät tee oikeutta paikalle, joten teamLab on ehdottomasti kokemus, joka kannattaa kokea itse!
Temppelien, torii-porttien ja kirsikankukkien ihastelun tiimellyksessä illallispaikan metsästys venyi useana päivänä myöhäisiltaan asti. Se oli huono uutinen sen kannalta, että valtaosa hotellimme lähistöllä sijainneen Nishiki Marketin (kuin Dōtonbori hieman pienemmässä mittakaavassa) ravintoloista sulki ovensa viimeistään kello 20. Tämän seurauksena turistit täyttivät muut lähialueen ravintolat, joten lopulta Kura Sushista tuli monen kiireisen illan pelastus.
Kura Sushi ei toki ole kulinaristinen megaelämys, mutta siinä on väsyneelle matkailijalle jotain suomalaiseen makuun sopivaa. Ravintolaan kirjaudutaan itse, tilaukset näpytellään iPadin ruudulta ja annokset saapuvat suoraan pöytään liukuhihnaa pitkin. Jopa maksu onnistuu lähtiessä itsepalveluna ilman ihmiskontakteja. Sushi on kelvollista ja kaksi nälkäistä ihmistä syö mahansa täyteen juomineen ja jälkiruokineen noin parillakymmenellä eurolla. Mitä muuta voisi pitkän päivän jälkeen vaatia?
Tokio: liikaa kaikkea
Kahdeksan reissupäivän, lukemattomien metro- ja junamatkojen, erinäisissä jonoissa vietettyjen tuntien ja kymmenien tuhansien päivittäisten askelten jälkeen matkaväsymys alkoi ensimmäistä kertaa nostaa päätään. Juuri silloin Tokio löi pöytään kaiken kerralla. Keskellä Shibuyaa mikään aisti ei saa hetken rauhaa, ja jokaisesta ilmansuunnasta vyöryvä ihmisvirta pakottaa pysymään jatkuvasti skarppina. Harmikseni Tokio jäikin itselleni mieleen paikkana, jossa kaikkea oli liikaa. Liikaa ihmisiä, liikaa hälyä, liikaa odotuksia.
Tokiossa kaikki on suurempaa. Ginzan 12-kerroksinen UNIQLO tai Shinjukun kymmenkerroksinen urheiluvälineliike Alpen Tokyo venyttävät lyhyen ostosreissun helposti vähintään puolen päivän mittaiseksi ohjelmanumeroksi. Uenon ja Asakusan välistä puolestaan löytyy kokonainen alue (Kappabashi), joka on pyhitetty lähes pelkästään erilaisia keittiötarvikkeita myyville liikkeille. Extreme-elämyksiä kaipaavien kannattaa ottaa suunnaksi Shibuyan Mega Don Quijote aka Donki. Normal tai Ikea eivät ole mitään verrattuna tähän monikerroksiseen sokkeloon, jossa valot välkkyvät, Donki-jingle raikaa ja ihmiset poukkoilevat hyllyjen välissä kuin pallot flipperissä.
Myös jonot saavuttivat Tokiossa aivan uuden tason. Eräänä aamuna naiivisti kuvittelimme kävelevämme Ginzan Happy Pancakeen aamupalalle, mutta emme osanneet arvatakaan, kuinka suosittuja japanilaiset fluffy-pannukakut ovat. Paikalle päästyämme meidät käännytettiin heti ovelta pois, ja pian syykin selvisi meille. Olimme nimittäin jonossa sijalla 67, joten aamupalaa olisi saanut odotella arviolta kolmen tunnin verran.
Jos olet yhtä hölmö kuin me, etkä ole tehnyt pöytävarausta pannukakkukahvilaan, Harajukussa sijaitseva uzna omom saattaa pelastaa päivän. Pieni ja sympaattinen kahvila tarjoaa maukkaita pannukakkuja, mutta ei ainakaan vielä ollut päätynyt jokaisen turistin kartalle, joten syömään saattaa päästä hyvinkin maltillisella jonotusajalla.
Olisi epäreilua tuomita Tokio oman matkaväsymyksen takia, joten kaupungin puolustukseksi on todettava, että on siinä paljon hyvääkin. Yksi Tokion hienouksista piilee siinä, että jokainen kaupunginosa on kuin oma pieni maailmansa. Shinjukun energia on vertaansa vailla, Asakusa tarjoaa kurkistuksen historialliseen Tokioon ja Akihabaran sadat elektroniikkakaupat ja pelihallit ovat kuin suoraan anime- ja pelifanien päiväunista. Ginza puolestaan on pullollaan ylellisiä ostosmahdollisuuksia, kun taas Uenon lukuisat museot ja valtava puisto antavat mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi ennen pahimman hälinän keskelle paluuta.
Pilvenpiirtäjät kätkevät ympärilleen myös kaunista luontoa. Ensin saatat kävellä Tokion vilkkaimmilla kaduilla, kunnes hetkeä myöhemmin olet keskellä Meiji-jingū-temppeliä ympäröivää laajaa puisto- ja metsäaluetta ihailemassa pyhäkköjä ja torii-portteja. Puiden siimeksessä kaupungin äänet vaimenevat juuri sen verran, että hetken voisi kuvitella olevansa jossain aivan muualla kuin maailman suurimpiin lukeutuvan megakaupungin ytimessä.
Myös keskusta-alueen ulkopuolella riittää nähtävää ja koettavaa. Tokion luoteisosassa Neriman alueella sijaitseva Warner Bros Studio Tour on etenkin Harry Potter -faneille must see -vierailukohde. Pakko myöntää, että vaikka olinkin ennakkoon hieman skeptinen, lähes neljän tunnin mittainen kierros Harry Potter -elokuvien kulissien taakse teki ison vaikutuksen. Ennen kaikkea se auttoi ymmärtämään, miten käsittämättömän paljon yksityiskohtia Harry Potterin kaltaisen immersiivisen elokuvamaailman luominen vaatii.
Toiminnantäyteisistä päivistä uupuneina päätimme lopulta jättää väliin alkuperäiseen suunnitelmaamme kuuluneen päiväreissun Fujille. Sen sijaan toivoimme näkevämme edes vilauksen noin 100 kilometrin päässä sijaitsevasta tulivuoresta suoraan Tokiosta. Haasteeksi osoittautui se, että hyvällä kelillä Shibuya Skyn ja Tokyo Skytreen kaltaisiin näköalatorneihin on lähes mahdotonta saada saman päivän lippuja.
Ratkaisu ongelmaan löytyi yllättäen Shinjukussa sijaitsevasta Tokyo Metropolitan Government Buildingista, jonka 202 metrin korkeudessa sijaitsevalta (ilmaiselta!) näköalatasanteelta avautuu upea näkymä Tokion tuhansien tornitalojen ja pilvenpiirtäjien kattojen ylle. Fujille emme koskaan päässeet, mutta saimme kuin saimmekin lopulta ihailla kaukana horisontissa laskevan auringon valossa kylpenyttä tulivuorta Tokiosta käsin.
Toyosun merellinen kaupunginosa paljasti Tokiosta vielä yhden uuden puolen. Siellä sijaitsee nimittäin yksi maailman suurimmista kalatoreista, joka siirrettiin nykyiselle paikalleen Tsukijista vuonna 2018. Aamuvirkut voivat seurata tonnikalahuutokauppaa lasi-ikkunan takaa, ja kulinaristeille alueelta löytyy kymmeniä ravintoloita, jotka tarjoavat suussasulavan tuoreita kalaherkkuja. Samalla reissulla kannattaa piipahtaa myös teamLab Planetsissa, joka vesielementteineen on lähes yhtä huikea elämys kuin Kiotonkin versio.
En osaa vieläkään sanoa, rakastanko Tokiota vai vihaanko sitä. Todennäköisesti vähän molempia. Tokio on kaupunkina valtava, vaikuttava ja täynnä asioita, joita ei näe missään muualla. Siitä huolimatta odotukseni Tokiota kohtaan olivat jostain syystä vieläkin korkeammalla. Ehkä Tokion intensiivisyys vaatii sen, että kaupunkiin saapuu hieman raikkaammalla jalalla ilman turnausväsymystä.
Lähtisinkö Japaniin uudelleen?
Yhdestä asiasta olen varma: Japaniin haluan uudelleen. Osaka, Kioto ja Tokio olivat kaikki huikeita kokemuksia, mutta samalla niin paljon jäi näkemättä. Historiallinen Hiroshima, maan kauneimmaksi tituleerattu linna Himejissä, kylpyläkaupunki Hakone, Pohjois-Japanin talviparatiisi Sapporo ja monet muut Japanin helmet jäivät vielä odottamaan tulevia reissuja.
Jos saisin tehdä saman matkan nyt uudestaan, jättäisin suosiolla osan turistikohteista väliin ja jättäisin päiviin enemmän väljyyttä rauhallista haahuilua varten. Japani ei nimittäin katoa mihinkään, vaikka kaikkea ei ehtisikään nähdä. Sen sijaan siitä saa eniten irti silloin, kun ei ole kiire juosta paikasta toiseen.
Lopulta unohtumattomimmat muistot syntyivät pienistä erikoisista hetkistä, joita ei etukäteen olisi osannut käsikirjoittaa. Sateisesta Dōtonborista. Suljettujen porttien takaa nähdystä Namba Yasaka -pyhäköstä. Peuroista, jotka kumarsivat kohteliaasti ennen kuin yrittivät näykkäistä takapuolesta. Pyhiinvaellukselta tuntuneesta vaelluksesta Suzukaan. Ja kaikista pienistä nyansseista, jotka tekevät japanilaisesta kulttuurista ainutlaatuisen.