Moneytalks #8: Syö nuku säästä

Moneytalksiin saatiin tällä kertaa huikeaa naisenergiaa peräti neljän naisen voimin, kun kysymyksiini vastailivat Naistakomo Oy:n osakkaat Jenni Pollard, Ronja Roms, Erja Rossi ja Ida Stepanow. Oman osakeyhtiön lisäksi nelikko pyörittää Äta sova spara / Syö nuku säästä -nimeä kantavaa podcastia ja samannimistä blogia molemmilla kotimaisilla kielillä. Projektin tarkoituksena on antaa lukijoille ja kuuntelijoille inspiraatiota unelmien toteuttamiseen henkisen ja taloudellisen hyvinvoinnin yhdistämisen avulla.

Vasemmalta oikealle: Jenni, Ronja, Erja ja Ida.

Mikä on unohtumattomin kokemuksesi Äta Sova Spara -projektin parissa?

Jenni: Olen vasta päässyt osalliseksi tähän projektiin, joten ylipäätänsä tuntuu hienolta olla osana sellaisessa projektissa, joka on omaa sydäntä lähellä.

Ronja: Podin lanseeraus. Tuntui hullulta, että ideasta päästiin lopulta niin pitkälle, että ekat jaksot tulivat julki. Myös Helsingin Sanomien juttu, jossa sain jakaa omia mielipiteitäni naisista asuntosijoittajina oli mahtava asia.

Erja: Koin ÄSS-projektin mieleenpainuvimman jutun, kun istuin äänittämässä ruotsinkielistä podia, kylmiltään ja täysin suomenkielisenä. Hikoilutti.

Ida: Unohtumattomimmat kokemukset projektimme parissa liittyvät keskusteluihin nuorten kanssa. On ollut mahtava huomata, että nuoret ovat olleet kiinnostuneita taloudesta ja erilaisista säästövinkeistä.

Mikä on hulluinta, mitä olet koskaan tehnyt?

Jenni: Spontaani päätös muuttaa yksin toiselle puolelle maapalloa.

Ronja: Osakeyhtiön perustaminen puolituntemattomien kanssa, Naistakomo Oy lanseerattiin 1. tammikuuta 2020.

Erja: Hulluin asia on ehkä rakkauden perässä koko elämän muuttaminen Porvooseen, vain muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen. Vaihtoon meni AMK ja vakituinen työpaikka.

Ida: En tiedä hulluinta, mutta usein joudun nipistämään itseäni ja todella kysymään itseltäni, että olemmeko oikeasti kehittäneet tämän mielettömän projektin. Kaikki sai alkunsa yhdestä puhelinkeskustelusta Ronjan kanssa.

Mikä on ollut paras ostoksesi, jonka olet tehnyt alle 100 eurolla?

Jenni: Ehdottomasti salikortti.

Ronja: Luultavasti joku lukemattomista kirjoistani.

Erja: Paras ostos alle 100 eurolla on ollut tyttärelle hankittu puinen ja kalustettu nukkekoti 20 eurolla (ovh yli 100 €).

Ida: Mun Niken lenkkarit, jotka osoittautuivat maailman parhaiksi kengiksi. Ostin ne pitkän mietinnän jälkeen. Aristin aluksi vaaleata väriä, mutta nyt ovat mulle ehdottomasti parhaimmat kengät ikinä!

Kuka/ketkä inspiroivat sinua kaikkein eniten ja mitä oppeja olet heiltä saanut?

Jenni: Oma aviomieheni ja hänen intohimoinen suhtautumisensa työelämään (Australiasta asti muuttanut Suomeen minun takia ja turhaan ei ole sohvan nurkkaa kuluttanut näiden vuosien aikana, vaikka suomen kieltä ei aluksi ollenkaan osannutkaan). Sekä ehdottomasti oma isä, joka on kaikkien tukena ja turvana, oli aihe tai ihminen kuka vaan. Hän osaa ottaa elämän vastoinkäymiset vastaan mustalla huumorilla ja nauraa itselleen. Elämä ei ole niin vakavaa.

Ronja: Jasmin Hamid, Maria Friström ja kaikki muut naiset, jotka pallottelevat lapsiarkea ja työelämää. Kovalla työllä ja hyvällä verkostolla kaikki on mahdollista.

Erja: Omien lasten lisäksi yhtiökumppanit ja puoliso. Lapset opettavat kärsivällisyyttä, yhtiökumppanit sinnikkyyttä ja puoliso saa uskomaan, että kaikesta selviää aina.

Ida: Ystävät ja perhe. He tuovat joka päivä elämääni niin paljon positiivista energiaa ja maanläheistä fiilistä.

Huonoin neuvo, jonka olet kuullut omalla alallasi?

Jenni: Kiinteistönvälitysalalla se, että ”jätetään tärkeitä asioita kertomatta” kiinteistöstä.

Ronja: Mitä asuntosijoittamiseen tulee, niin se taitaa olla ikuinen puhe huonoista vuokralaisista ja että sen takia ei kannata ostaa asuntoja. Syö Nuku Säästä -projektiin liittyen se puolestaan on ihmisten neuvo olla tekemättä tätä, koska emme ole taloustieteen ammattilaisia. Ei yksilötalous ole rakettitiedettä.

Erja:Älä perusta yritystä ystävien, älä tuntemattomien, äläkä varsinkaan 4 naisen kanssa!” Niinpä 😅

Ida: En tiedä neuvosta, mutta typerä kehotus ainakin: pienillä summilla ei kannata sijoittaa.

Mitkä kolme kirjaa ovat tehneet suurimman vaikutuksen sinuun?

Jenni: Scott Papen The Barefoot Investor, Aki Hintsan Voittamisen anatomia ja Marie Kondōn KonMari.

Ronja: Niitä on niin monta, mutta mainittakoon esimerkiksi Napoleon Hillin Think and Grow Rich, Robert T. Kiyosakin Cashflow Quadrant ja Fumio Sasakin Hejdå saker: konsten att bli lyckligare genom minimalism.

Erja: Robert T. Kiyosakin Rikas isä, köyhä isä, Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni sekä vielä kesken oleva Greg McKeownin Essentialism: The Disciplined Pursuit of Less.

Ida: Robert T. Kiyosakin kirjat Rich Dad, Poor Dad sekä Cashflow Quadrant, Åsa Axelssonin Jag lämnar ekorrhjulet ja Aki Hintsan Voittamisen anatomia.

Mitkä ovat aamu/iltarutiinejasi?

Jenni: Aamupala ja kahvi. Kodin siisteys vaikuttaa mielialaani, joten ennen ovesta lähtöä siistin paikat kuntoon. Toki tähän vaikuttaa koiramme, joka siistisi lelut ja lattialle jäänet tavarat suuhunsa.

Ronja: Rutiineihini kuuluu joka ilta asettaa seuraavalle päivälle kolme tehtävää tärkeysjärjestyksessä. Tämä auttaa minua fokusoimaan ja saan enemmän tehtyä. Olen myös päättänyt, että käytän jokaiseen tehtävään vain sen vaatiman ajan, en sitä enempää.

Erja: Aamulla, jos kotitoimistopäivä, aamupala + kotitreeni ja jotain luettavaa/kuunneltavaa. Pienten lasten kanssa arki on melko liikkuvaa eli aamurutiini voi muuttua myös iltarutiiniksi.

Ida: Herään aamulla ennen muita, jotta saan juoda aamukahvin itsekseni.

Mitä oppeja koet saaneesi säästämisestä ja sijoittamisesta myös muuhun elämääsi?

Jenni: Turhan ostelun vähentäminen (rahaa säästöön ja sijoituksiin). Koen myös saaneeni malttia ja päämäärätietoisuutta.

Ronja: Pitkäjänteisyys ja realismi. Sijoittamalla oppii odottamaan tuottoa, eli odottamaan sitä hyvää. Sijoittajana oppii myös ajattelemaan realistisesti, äkkirikastuminen ei ole vaihtoehto ja se on hyvä sisäistää. Bonuksena vielä lisääntynyt kiinnostus maailman menoon.

Erja: Pitkäjänteisyys sekä kärsivällisyys ja loputon tiedonjano!

Ida: Kestävämmän kulutuksen. Se että miettii useampaan otteeseen, että tarvitsenko oikeasti haluamaani tavaraa. “Wants and needs“.

Mikä on pahin virhe, jonka olet tehnyt, ja mitä opit siitä?

Jenni: Yrityksen perustaminen toisen osakkaan kanssa, joka loppujen lopuksi osottautui erittäin huonoksi yhtiökumppaniksi. Luovuimme (mieheni kanssa) omasta osasta erittäin hyvin menestyvää bisnestä, sillä emme halunneet olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Hän sai valitettavasti firman myöhemmin konkurssiin huonoilla valinnoillaan ja edelleen kaduttaa, ettei silloin ollut rahkeita ostaa bisnestä itsellemme.

Ronja: Pahin virhe oli kuunnella niitä, jotka eivät itse sijoittaneet mihinkään, mutta kuitenkin puhuivat kovaan ääneen riskeistä ja sijoittamisen mahdottomuudesta. Tänään kuuntelen niitä, jotka omaavat kokemusta, ja verkostoidun, jotta pääsen kysymään itseäni kiinnostavia kysymyksiä. Kuuntelen kaikessa omaa vatsanpohjaani.

Erja: Mä olen mokaillut paljon ja harjoittelen sitä edelleen yrittäjänä. Suurin virhe on silti se, että olen epäillyt omia kykyjäni liikaa ja tehnyt ratkaisuja sen pohjalta.

Ida: Se etten ole aloittanut sijoittamista jo aikaisemmin. Olen menettänyt paljon rahaa esimerkiksi korkoa korolle -ilmiön takia.

Jos saisit puhua 30 minuuttia niin, että koko maailma kuuntelisi, mistä aiheesta puhuisit?

Jenni: Kestävämmästä kuluttamisesta.

Ronja: Rahanhallinnasta ja sijoittamisen helppoudesta. Käyttäisin sen 30 minuuttia muun muassa siihen, että avaisimme yhdessä arvo-osuustilit (tai osakesäästötilit) ja näyttäisin kuinka helppoa on päästä alkuun.

Erja: Virheistä. Siitä, että tulisi sinuiksi virheidensä kanssa keskittyen virheiden takana olevaan oppimiseen.

Ida: Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kombo. Puheenvuoro siitä, miten kaiken sijoittamisen keskellä tulisi kuunnella omaa sisintään ja muistaa myös elää hetkessä, eikä ainoastaan “sitten joskus kun minulla on tarpeeksi säästöjä”.

Jos saisit valita yhden julkisuuden henkilön vieraaksi seuraavaan podcast-jaksoonne, kuka se olisi ja miksi?

Jenni: Donald Trump

Ronja: Jasmin Hamid. Rento, yhteiskunnallisesti aktiivinen, rahataitoinen ja bonuksena vielä iloinen luonne. Nämä taitavat riittää selitykseksi miksi hän olisi mahtava vieras.

Erja: Vaatimattomasti Tony Robbins. Kiistelty tyyppi, itse ihailen tinkimätöntä ja suoraa lähestymistä, mutta hänellä on silti puheissaan sydän paikallaan.

Ida: Haluisin ehdottomasti kuulla Nanna Karalahden podcastissamme. Ihailen suuresti hänen tapaansa yhdistää perhe, terveelliset elämäntavat ja työ. Uskon, että meillä kaikilla olisi opittavaa hänen terveestä ja energisestä elämänasenteestaan.


Minusta on aina upeaa, kun joku uskaltaa tarttua tuumasta toimeen ja tehdä kaukaisiltakin tuntuvista ideoista totta. Virheitä ei kannata liikaa pelätä, sillä ne tarjoavat parhaan mahdollisuuden oppimiseen ja kehittymiseen. Kun uskoo itseensä, saa aikaan mielettömiä asioita, kuten nämä naiset ovat omalla esimerkillään osoittaneet!

Iso kiitos Jennille, Ronjalle, Erjalle ja Idalle haastattelusta! Suosittelen lämpimästi ottamaan seurantaan blogin ja podcastin lisäksi myös Syö nuku säästä– ja Naistakomo -tilit Instagramin puolella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Moneytalks #8: Syö nuku säästä”

%d bloggaajaa tykkää tästä: