Kirjavinkit pimeneviin syysiltoihin

Kuppi teetä, pala omenapiirakkaa ja hyvä kirja. Parempaa tapaa viettää sateista syysiltaa ei olekaan – ainakaan jos minulta kysytään. Tänä vuonna olen onnistunut valikoimaan kirjahyllystäni harvinaisen hyviä kirjoja luettavaksi, joten tässä muutama kirjavinkki jakoon.

Same as Ever: A Guide to What Never Changes

Morgan Housel

Pidän kirjoissa eniten (tosi)tarinoista. Ei liene siis iso yllätys, että yksi suosikkikirjailijoistani on Morgan Housel, joka on mestarillinen tarinankertoja. Hänen esikoiskirjansa The Psychology of Money oli erinomainen, eikä lainkaan huono ole tämäkään.

Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, mutta tietyt asiat pysyvät aina samoina. Innovaatioita ja trendejä tulee ja menee, mutta ihmisten käyttäytyminen ja sitä hallitsevat tunteet – kuten ahneus ja pelko – eivät muutu. Tästä on kyse myös kirjassa Same as Ever, joka koostuu 23 lyhyestä tarinasta aiheeseen liittyen. Yksi niistä muuten käsittelee juurikin tarinoiden tehokkuutta.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, joten Housel haluaa kääntää lukijan katsetta niihin asioihin, jotka ovat ennallaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Siten voimme ymmärtää ympäröivää maailmaa ja tehdä parempia päätöksiä niissä asioissa, joihin voimme aidosti vaikuttaa.

Kirja ei sisällä kovinkaan mullistavia ideoita – sen tosin kertoo jo otsikkokin. Houselin teos on kuitenkin hyvä muistutus monista ihmisluonteen perusasioista, joita yllättävän harvoin tulee ajatelleeksi. Olisin kieltämättä kaivannut joihinkin lukuihin hieman lisää syvyyttä, mutta kirjasta oli helppo nauttia näinkin.

Tuomio: 9/10

Peak: How All of Us Can Achieve Extraordinary Things

Anders Ericsson & Robert Pool

Malcolm Gladwellin kirjassaan Outliers: The Story of Success popularisoimaa 10 000 tunnin sääntöä pidetään tienä menestykseen. Siinä on kuitenkin vain puoli totuutta. Aikaa ja harjoitusta huipputasolle kehittymiseksi kyllä vaaditaan, mutta kaikki harjoittelu ei ole yhtä arvokasta.

Olen viimeisten muutaman vuoden aikana yrittänyt opetella pelaamaan padelia ja sulkapalloa. Pitkään ajattelin, että kehityn hyväksi pelaajaksi toistojen kautta. Erilaisten lyöntien tai taktiikoiden opettelu ei kauheasti napannut, sillä kuvittelin oppivani ne kuin itsestään pelien lomassa. Alussa kehitys toki olikin nopeaa, sillä lähtötaso oli lähes nolla. Nyt taitotasoni tuntuu kuitenkin junnaavan paikallaan ja olen alkanut huomata, mikä ero on päämäärättömällä pelailulla ja tavoitteellisella harjoittelulla.

Toistojen määrän lisäksi merkitystä on nimittäin myös harjoittelun laadulla. Päivittäinen parin tunnin sulkapallopeli tarkoittaa 15 vuodessa yli 10 000 tuntia, mutta arvokisamenestyksestä on silti turha haaveilla, ellei harjoittelu ole tarkoituksellista (deliberate practice). Absoluuttiselle huipulle hamuavan on säännöllisesti astuttava epämukavuusalueelle, keskityttävä tiettyjen osa-alueiden jatkuvaan parantamiseen ja saatava alan tähdiltä rakentavaa palautetta.

Anders Ericssonin – jonka 1990-luvulla tekemään tutkimukseen 10 000 tunnin sääntö pohjautuu – ja Robert Poolin kirja pureutuu siihen, mitä huipulle yltäminen vaatii ja miten jokainen voi parantaa mahdollisuuksiaan sinne pyrkimiseksi. En vieläkään usko, että kenestä tahansa voi tulla mitä vain. Kirja antoi kuitenkin lohdullisen kuvan siitä, miten tarkoituksellinen harjoittelu voi viedä yllättävän pitkälle, lähtökohdista riippumatta.

Tuomio: 8/10

The Biggest Bluff: How I Learned to Pay Attention, Master Myself, and Win

Maria Konnikova

Maria Konnikovan tarina on loistava esimerkki siitä, mihin edellä mainitun tarkoituksellisen harjoittelun avulla voi yltää. Hän ei osannut edes pokerin sääntöjä kysyessään pokerilegenda Erik Seidelia mentorikseen. Silti Konnikovasta tuli merkittävän turnauksen (ja 84 600 dollarin) voittaja jo vuoden sisällä siitä, kun hän ensimmäistä kertaa astui pokerin maailmaan.

Matematiikka on pokerin helpompi osuus. Riittävällä määrällä treeniä lähes kuka tahansa oppii laskemaan todennäköisyyksiä erilaisille skenaarioille. Paljon vaikeampaa on tehdä päätöksiä todennäköisyyksien pohjalta. Jokainen pelattu käsi vaatii mahdollisuuksien ja riskien punnitsemista, tunteiden hallintaa ja muiden pelaajien lukemista.

Konnikovan psykologiataustasta ei ole ainakaan haittaa pokerimaailmassa, mutta automaattinen tie onneen se ei toki ole. Tarvitaan vain ripaus huonoa tuuria, jolloin hyvätkin päätökset voivat kääntyä tappioiksi – aivan kuten elämässä yleensäkin. Todennäköisyyksiä voi silti pyrkiä kallistamaan puolelleen monin eri keinoin.

The Biggest Bluffin keskiössä on luonnollisesti pokeri ja Konnikovan kiehtova matka nollasta ammattilaispelaajaksi. Kirjasta on kuitenkin mahdollisuus saada paljon irti, vaikkei pokeri valtavasti kiinnostaisikaan. Pokerissa vaadittavat taidot ovat nimittäin varsin hyödyllisiä arkielämässäkin.

Tuomio: 9/10

The Anthropocene Reviewed: Essays on a Human-Centered Planet

John Green

John Green tunnetaan parhaiten kirjastaan The Fault in Our Stars, johon perustuu myös vuonna 2014 ilmestynyt samanniminen elokuva. Kaunokirjallisuuden lukeminen on jäänyt itseltäni kouluvuosien jälkeen lähes nollaan, joten Greenin teoksiin en ennen hänen ensimmäistä tietokirjaansa ollut tutustunut.

Lukujen otsikoiden perusteella kirjasta tuli ensimmäisenä mieleen Wikipedian satunnainen artikkeli -toiminto steroideilla, enkä vielä sisällysluetteloa selaillessani olisi voinut kuvitella nauttivani ginkgo-puuhun (neidonhiuspuu), Diet Dr Pepperiin tai Lascaux’n luolamaalauksiin perehtymisestä. Vahvasti elämäniloa huokuva The Anthropocene Reviewed oli kuitenkin varsin mukava yllätys.

Lukukokemus muistutti arkielämän pienistä asioista, joita olisi hyvä muistaa kaiken kiireenkin keskellä arvostaa. Elämä ei toki ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta synkempiäkin aiheita Green onnistui keventämään itseironisella ja humoristisella otteellaan. En välttämättä ole muuten aivan Greenin teosten kohderyhmää, mutta hänen seuraavan tietokirjansa lupaan lukea – mikäli sellainen joskus julkaistaan.

Tuomio: 8/10

The Escape Artist: The Man Who Broke Out of Auschwitz to Warn the World

Jonathan Freedland

Yhteensä 928 vankia yritti paeta Auschwitzista toisen maailmansodan aikana. Pakoa yrittäneistä 196 onnistui. Yksi heistä – ja samalla yksi harvoista onnistuneesti paenneista juutalaisista – oli Rudolf Vrba (silloiselta nimeltään Walter Rosenberg).

Ennen pakoaan Vrba onnistui pitämään itsensä hengissä lähes kaksi vuotta Auschwitzin epäinhimillisissä olosuhteissa. Samalla hän painoi mieleensä käsittämättömän määrän yksityiskohtia, jotka ensin mahdollistivat Vrban ja Alfréd Wetzlerin uskaliaan paon ja myöhemmin myös 200 000 henkeä säästäneen Vrba-Wetzler-raportin julkaisemisen. Pako itsessään oli jo hämmästyttävä tarina, mutta lähes yhtä hämmästyttävää oli se, miten harvat olivat valmiita uskomaan Vrban kertomusta siitä, mitä Oświęcimin kaupungin liepeillä todellisuudessa tapahtui.

Vrba oli erittäin älykäs ja hyvässä kunnossa, mutta Auschwitzissa selviytyminen vaati myös roppakaupalla uskomattoman hyvää tuuria. The Escape Artist onkin yksi niistä kirjoista, joita lukiessa välillä unohtaa, että kyse on tositarinasta. Ottaen kirjan tapahtumat ja Vrban kokemat kauheudet huomioon, niiden toivoisikin olevan fiktiota. Valitettavasti niin ei kuitenkaan ole.

Tuomio: 9/10

Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty

Patrick Radden Keefe

Järkyttävä tarina on tämäkin. Arvioiden mukaan opioidien yliannostukseen kuolee pelkästään Yhdysvalloissa vuosittain yli 100 000 ihmistä. Kriisin takana on opioidipohjainen Oxycontin-kipulääke, jonka kehitti aikoinaan Sacklerien suvun omistama Purdue Pharma -lääkeyhtiö.

Tehokkaille kipulääkkeille on maailmassa suuri tarve ja ajatus Oxycontinin taustalla itsessään oli järkevältä kuulostava. Lääkkeen piti tarjota helpotusta kipuun yhtäjaksoisesti peräti 12 tunnin ajaksi. Lisäksi Oxycontinissa oli mekanismi, jonka oli tarkoitus vapauttaa lääkettä hitaasti verenkiertoon, jolloin riippuvuusriskin pitäisi vähentyä. Harmi vain, että kumpikaan väite ei todellisuudessa pitänyt paikkaansa.

Siitä Sacklerin perhe ei kuitenkaan välittänyt, vaan Oxycontinia markkinoitiin aggressiivisesti pieniinkin vaivoihin. Palkkiojärjestelmät sidottiin lääkärien kirjoittamien Oxycontin-reseptien määrään ja määrätyn lääkkeen vahvuuteen. Ei tarvitse olla varsinainen ruudinkeksijä päätelläkseen lopputuloksen.

Oxycontin tuotti Sacklereille miljardeja, mutta hintalappu yhteiskunnalle oli kova. Opioidiriippuvuus on tappanut pian jo miljoona amerikkalaista, eikä kriisi suinkaan ole vielä ohi – päinvastoin. Syyllisiä on toki monia muitakin, mutta yhden suvun häikäilemättömyys on vertaansa vailla. Ja mikä irvokkainta, se ei ole suostunut ottamaan minkäänlaista vastuuta kuolemista.

Ratkaisu opioidikriisiin saattaa löytyä Suomesta. Yksi lääkeyhtiö Orionin aihioista nimittäin on uudenlainen Nav1.8-estäjään perustuva kipulääke, joka ei aiheuta riippuvuutta. Toivottavasti tällä tarinalla on onnellisempi loppu, mutta Orionin mahdollista läpimurtoa odotellessa kannattaa ehdottomasti tutustua Patrick Radden Keefen mestariteokseen.

Tuomio: 9/10

Lähes reaaliaikaiset kirjavinkit löydät myös Goodreads-tililtäni.